Kisajutut

Kisajutut 2017:

Autoglym ralli, Sastamala 15.7.2017

Autoglym-ralliin Juho ja Eero starttasivat testimielessä. Ensimmäinen pätkä meni täysin tunnusteluksi, toinen pätkä tuntui sujuvan paremmin, mutta noin 3km kohdilla soralta asfaltille vaihtavassa ristetyksessä asfaltin reuna oli niin terävä, että rengas lähti pois vanteelta ja aikaa hukkui reilusti. Kisa oli siis hyviä sijoituksia ajatellen ohitse.

 

SM OK-Auto ralli, Kouvola 10.6.2017

Heikin ja Karin tekniikkamurheet eivät ota loppuakseen kun jälleen kilpailu päättyi heti toisella erikoiskokeella maalin jälkeen kytkinrikkoon. Jo ensimmäisen erikoiskokeen puolivälissä kytkin alkoi luistamaan ja syy vikaan todennäköisesti on, että moottorista on alkanut vuotaa öljyä kytkimen puolelle.
Nyt katseet suunnataan kohti Neste -rallin yhteydessä ajettavaan Vetomies-kisaan.

 

Kaasujalka ralli, Aura (RSJM) 27.5.2017

Kaasujalka-rallissa Juho ja Eero sijoittuivat viidenneksi tiukan taistelun jälkeen. Päivään mahtui tilanteita ja yksi risteyksen pitkäksi ajo, jossa aikaa meni noin 10 sekuntia. Juho jatkaa edelleen neljäntenä nuorten cupin pisteissä.

 

Riihimäki SM-ralli 20.5.2017

Ennen Riihimäen kilpailua Heikki ja Kari ajoivat hyvät testit ja auto toimi siellä hyvin. Kisassa ek:lla 1 loppupäässä hävisi kakkosvaihde laatikosta ja samalla moottorin paras terä hiipui. Pojat yrittivät selvitä huoltoon, joka olisi ollut ek:n 3 jälkeen, mutta kisa jäi kesken ek:lle 2, kun laatikosta tuli tavaraa ulos ja öljyt menivät kytkimelle joka rupesi luistamaan niin pahasti, että jatkaminen oli mahdotonta.

 

Tahko SM-ralli, Nilsiä 11.3.2017

Tahkolle Heikki ja Kari lähtivät tavoitteenaan saada vihdoin ehjä kisa. Kisa onnistui hienosti, kotiintuomisina tuli SM4 luokan toinen sija ja yksi pohja-aika. Pohja-aika oli Heikin ensmmäinen SM-tasolla.

 

Kuhmoisten Sora-ralli 11.3.2017

Kuhmoisissa Juho ja Eero ajoivat ehjän kisan ja tuloksena nuorten kolmas sija.

 

SM-Vaakuna ralli, Mikkeli 17-18.2.2017

Mikkelin Vaakuna-rallissa Heikki ja Kari olivat perjantain jälkeen hienosti neljännellä sijalla SM4-luokassa. Lauantai alkoi hyvin, päivän ensimmäisellä pätkällä he ajoivat neljänneksi nopeimman ajan. Lauantain toisella erikoiskokeella vauhti riitti jo kolmanneksi nopeimpaan aikaan, mutta pätkän loppupuolella ylipitkän hypyn johdosta öljypohja hajosi ja hienosti alkanut kisa jäi pätkän maalin jälkeen kesken.

 

Kemi ralli (RSJM) 11.2.2017

Kemissä tälläkertaa Juhon kartturiksi lähti Eero, kun Heikillä oli työkiireitä. Tuloksena kisasta nuorten luokan neljäs sija. Vielä vitospätkän jälkeen pojat olivat kolmantena, mutta pienen yliyrittämisen seurauksena loppupätkillä sijoitus putosi.

 

Revontuli-ralli, Hankasalmi (RSJM) 28.1.2017

Revontuli-rallissa Juho ja Heikki ajoivat nuorten luokan neljänneksi. Kisa muuttui läpiajeluksi, kun kolmos ek:lla vaihteistosta katosi 3:s vaihde. Alkupätkillä ajetut ajat riittivät kuitenkin hienoon neljänteen sijaan ja hyvään pistepottiin.

 

IV Shell Piippola ralli 7.1.2017

Piippolaan Juho lähti Heikin kanssa Renaultilla ajamaan testimielessä, tavoitteena vain päästä ehjänä maaliin. Tämä onnistui hienosti, kisasta tuloksena yksi pohja-aika ja nuorten luokan toinen sija 2,5 sekuntia voitosta jääneenä. Tästä on hyvä jatkaa 28.1 ajettavaan nuorten cupin ensimmäiseen osakilpailuun, joka ajetaan Hankasalmella.

 

Kisajutut 2016:

1. JaMoKe Jm, Jalasjärvi 15.10.2016

Jamoken jokkiskisassa Juho ja Heikki ajoivat Antin Saab 9000. Molempien kisat päättyivät välieriin.

 

LapUA ralli (RSJM) 8.10.2016

Lapua ralli oli kauden viimeinen RSJM-sarjan osakilpailu, jossa Juho ja Heikki ajoivat Renaultilla. Kisan onnistuessa nappiin ja muiden kilpakumppaneiden epäonnella olisi ollut vielä mahdollisuus sarjan pronssitilaan. Kisa alkoi ek1:sen 5. nopeimmalla ajalla, eron ollessa kärkeen vain 4,5 sekuntia. Ek 2 tuli hyvin, kunnes viimeisessä mutkassa oli hivenen liikaa vauhtia ja auto suistui ojaan kärsien sen verran  isot vauriot, että kisa jouduttiin jättämään kesken.

 

Laihian OP SM-Rallisprint 25.9.2016

Laihialla kurvaillussa SM rallisprintissä Juho ajoi nuorten V1600-luokan 2. ja nuorten yleiskilpailun 4. sijalle.

 

Pirelli ralli, Tampere (SM)23.9-24.9.2016

Tämä vuosi ei ole ollut suotuisa tiimillemme, varsinkaan Heikille. Pirelli rallin heti toisella erikoiskokeella perjantai-illalla Heikin ja Karin matkanteko pysähtyi kahdeksaksi ja puoleksi minuutiksi bensaletkun irtoamisen vuoksi.

Mahdollisuuksia menestyä ei enään ollut, mutta lauantai aamun ensimmäiselle pätkälle Heikki kellottaa neljänneksi nopeimman ajan.

Kilpailun neljäs erikoiskoe jääkin sitten Heikin ja Karin tämän kauden viimeiseksi. Nuotituksessa huomaamatta jäänyt ruohikon alla ollut maakivi yllättää parivaljakon ja Honda lentää volttien kera pälkäneläiseen metsään. Kari satuttaa itseään selkään ja erikoiskoe pistetään poikki. Häntä odottaa nyt hieman pidempi sairasloma. Ainekset huomattavasti pahempaan olivat olemassa, mutta onneksi nyt selvittiin pääosin peltivauriolla.

 

Jukojärvi harrastesprint, Keuruu 28.8.2016

Jukojärven harrastesprintissä Juho ajoi luokassaan kolmanneksi täsmälleen samalla ajalla kuin toiseksi sijoittunut. Jarrujen kanssa tehtiin pientä kokeilua, joka ei oikein toiminut.

 

Tengtools ralli, Kitee (RSJM) 13.8.2016

Tengtools -rallissa Juho ajoi Heikin ollessa kartturina nuorten toiseksi. Kisassa pojat saivat ajettua pari pohja-aikaakin. Kilpailussa auto toimi ongelmitta, ja ajokin alkoi sujumaan loppua kohti.

 

Karvia-Päivä JM, Karvia 6.8.2016

Karvian jokkis-kisoissa Juho ajoi Saab 9000:lla. Alkuerässä sekä välierässä Juho sijoittui toiseksi, ja A-finaalista tuloksena oli 3. tila.

 

Autoglym-ralli, Kangasala 16.7.2016

Moottoririkko pilasi hyvän kilpailun
Jalasjärveläinen Heikki Koski-Lammi kartanlukijanaan Kari Luoma olivat mukana viime lauantaina Kangasalan maisemissa ajetussa kansallisessa Auto Glym-rallissa. Kilpailu ajettiin nuotista ja oli todella hyvä kilpailu mitata omaa vauhtia. Samassa luokassa Heikin ja Karin kanssa ajoivat SM-sarjasta tutut Jesse Turunen sekä Marko Mänty. Myös ammattilaisuraa rakentava norjalainen Ole Christian Veiby oli mukana. Vertailupohjaa siis riitti.
Auto Glym-ralli ajettiin tosi vauhdikkailla ja hyvä pintaisilla teillä. Neljä erikoiskoetta kaasuteltiin kahteen kertaan. Koski-Lammi Motorsportin Honda Civicissä oli päivän aikana hiukan tekniikka murheita, mutta ajamaan päästiin lähes täysipainoisesti.
-Meillä oli jarrujen kanssa ongelmia, mutta huollossa saimme ne aina kuntoon. Pienen osuman ansiosta myös jäähdytin meni rikki. Käytössä oli uusia DMACK-renkaita. Niiden pito oli järkyttävän hyvä, Heikki kertoo.
Kaksikon erikoiskoeajat omassa luokassa menivät viiden paikkeille. Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella he olivat kolmas. Aikaero luokan kärkeen oli heidän mielestään kohtuullinen. Ennen keskeytystä viimeisellä erikoiskokeella he olivat neljänsiä. Ero luokan kärkeen oli 37,7 sekuntia. Veiby oli kolmantena 34,2 sekunnin päässä.
-Ollaan omaan vauhtiin tosi tyytyväisiä. Teimme toiseen kertaan ajetuille erikoiskokeille nuotteihin pikku muutoksia. Toki tällä kokemuksella nuotissa on vielä fiilaamista, Koski-Lammi ynnää.
Kilpailu jäi kesken heidän osalta viimeisellä erikoiskokeella.
-Moottori alkoi käymään kolmella pytyllä ja meni heti pian rikki. Yhdestä sylinteristä meni mäntä, Koski-Lammi harmitteli.
-Vaikka näin kävi, oli tämä tosi hyvä reissu meille, Koski-Lammi toteaa lopuksi.
Teksti: Vesa Rauhala

 

Enset Oy SM-ralli, Huittinen 11.6.2016

Rallin SM-sarjan neljänteen ja ensimmäiseen kesäosakilpailuun Heikki ja Kari lähtivät Hondalla. Kilpailu alkoi kohtalaisesti luokan kahdeksannella ajalla, 20.7 sekuntia pohjista. Toisella erikoiskokeella meno maittoi hyvältä noin puoleenväliin asti, jossa vetoakselin sisänivel hajosi ja edessä oli keskeytys.

 

IKH SM-sprint, Kauhajoki 22.5.2016

Juho sijoittui Kauhajoella luokkansa neljänneksi. Ero kolmostilaan oli vain 0,31 sekuntia, joten kilpailu on tiukkaa.

 

Teijo Talot-ralli, Salo (RSJM) 14.5.2016

TeijoTalot-rallissa Juho ja Pekka sijoittuivat nousujohteisessa kisassaan kuudenneksi. Kilpailussa ajettiin seitsemän erikoiskoetta. Neljällä viimeisellä erikoiskokeella Juhon nimi löytyy viiden nopeimman joukosta ja tämä lupaa hyvää loppukautta ajatellen.

 

Asfalttikunkku JM 29.4-1.5.2016, Veteli

Asfalttikunkussa Juho ajoi Saab 9000:lla. Alkuerissä hän sijoittui neljänneksi, mikä johti keräilyeriin. Keräilyeristä tuli lähtövoitto, samoin välieristä, mutta semifinaalissa taso oli jo niin kova, että tie nousi pystyyn.

 

BEN-DIX SM-rallisprint, Tammisaari 24.4.2016

Tammisaaressa Juho sijoittui luokassaan kuudenneksi. Eroa toiseen sijaan tuli kuitenkin vain n. 1,6 sekuntia, joten luokka on tiukka. Kilpailussa ensimmäisellä kierroksella tuli muutamia luisuja, mutta toinen kierros meni puhtaasti läpi.

 

Kemora Asfalttisprint, Veteli 16.4.2016

Kemoran sprintissä Juho sijoittui oman luokan 5. Auton alustassa on vielä kehitettävää seuraavia kilpailuja varten.

 

Jouko Sjöblom Oy ralli, Jurva 19.3.2016

Jouko Sjöblom rallissa Juho ja Kari sijoittuivat Renaultilla 5. sijalle jääden vain 3,3 sekuntia nelospaikasta. Tähän on hyvä päättää talvikausi osaltamme. Heikki Knuuttila ja Eero sijoittuvat B-junioreissa kahdeksanneksi. Sijoitus olisi ollut viides, mutta minuutin aikasakko pudotti heidät kahdeksanneksi.

 

Tahko SM-ralli, Nilsiä 12.3-13.3.2016

Kisa alkoi n.15 km metsä ek:lla ja perään 3 km jäärata ek Heikin ja Karin hakiessa tuntumaa autoon kilpailutilanteessa. Ek:lla 1 tuli lunta reilusti, joka häiritsi hiukan ajoa, mutta läpi selvittiin. Jääradalla ajettu ek 2 toi jo sijoituksen 7, tästä oli hyvä jatkaa lauantaipäivän viidelle erikoiskokeelle. Lauantai alkoi auton säätämisellä, ajettavuuden parantamiseksi. Ek 3 ja 4 meni vielä tunnustellessa, mutta siitä eteenpäin alkoi pikkuhiljaa löytymään luottoa autoon ja ajamiseen. Ek 5 jälkeen tauolla säädettiin aurausta etupäästä tavoitteena saada autoa rauhoittumaan. Ek:t 6 ja 7 menivätkin jo hyvin, sillä ek 7:lle tuli jo luokan kolmanneksi nopein aika ja ero kärkeen väheni merkittävästi. Mainittava myös että autossa ei ollut ainuttakaan vikaa koko viikonlopun aikana. Lopullinen sijoitus tiimin ensimmäisessä yleisen luokan SM-osakilpailussa oli kuudes josta tuli 9. SM-pistettä. KOSKI-LAMMI MOTORSPORT KIITTÄÄ JA KUMARTAA KAIKKIA MUKANA OLLEITA, MUKANA ELÄNEITÄ SEKÄ YHTEISTYÖKUMPPANEITA. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän kisoja.

 

Pohjanmaa ralli, Seinäjoki 20.2.2016

Pohjanmaa ralliin lähtivät Heikki ja Kari Hondalla, pätkä pätkältä ajo ja nuotti parani sekä pätkäajat alkoivat olemaan hyvällä tasolla, kunnes eklla 6 nopeassa kurvissa auto hyppäsi ennalta-arvaamattomasti ja lähti pyörimään, kori meni vaihtokuntoon. Ensi viikonlopun Mikkelin SM-ralli jää siis tämän vuoksi väliin.

 

Neste Revonlahti ralli, Liminka (RSJM) 20.2.2016

Liminkaan Juho ja Pekka lähtivät tavoitteenaan maaliin pääsy. Tavoitteessa onnistuttiin vaiherikkaan kisan jälkeen, tuloksena 10. sija nuorten luokassa. Eklla 1 auto ei pelannut kunnolla, eklla 2 tuli pieni suistuminen jossa aikaa hukkui n. 2min, eklla 3 auto ei vastannut kaasuun ja piti sammuttaa ja käynnistää uudelleen, että alkoi toimimaan. Ek 4 auto pelasi, mutta edellä lähtenyt kuljettaja oli ajanut ojaan ja hänet nostettiin eteen, joka häiritsi vähän ajamista, eklla 5 ja 6 lämmöt olivat tapissa, joten aikatappiota syntyi. Lopputulemana eteen tuli moottoriremontti sen lämmettyä pahoin.

 

Ala-Talkkari SM-sprint, Lapua 7.2.2016

Renaultin kanssa oli vietetty tiivis kolme viikkoa Heinolan kaadon jäljiltä, ja auto saatiin Lapualle kuntoon. Ensimmäisellä kierroksella Juho ajoi luokassaan toiseksi nopeimman ajan hieman varovaisella ajolla. Toisella kierroksella auto pomppasi vähän urasta pois ja meni ojaan, mitään ei hajonnut, mutta lunta oli sen verran, että kierros jäi kesken. Kilpakumppanit parantelivat aikojaan ja näin tuli putoaminen luokan neljännelle sijalle.

 

Jari-Pekka ralli, Heinola (RSJM) 16.1.2016

Heinolassa oli kauden ensimmäinen RSJM-osakilpailu, jossa Juho ja Pekka ajoivat Cliolla. Ensimmäinen pätkä meni hyvin, he jäivät vain 1,1 sekuntia pohjista ajaen luokan toiseksi nopeimman ajan. EK2 alkoi myös hyvin, mutta hieman ennen puoltaväliä ollut putoava vasen pääsi yllättämään ja Renault meni 1,5 kierrosta katonkautta ympäri. Auto vaurioitui sen verran, että kisa jäi kesken ja kuljettajapari joutui käymään sairaalassa tarkistuksessa katon painuttua jonkin verran kasaan. Kaadosta selvittiin onneksi vain peltitöillä ja paikkojen jomotuksella.

 

Kisajutut 2015:

Seloy SM-Rallisprint, Huittinen 11.10.2015

Juho lähti kisaan pisteen päässä Nuorten Cupin kärjestä. Renault saatiin onneksi kuntoon Rantarallin ulosajon jäljiltä, joten kaikki oli vielä auki. Kisa onnistui hienosti, josta tuloksena luokkavoitto ja nuorten yleiskilpailun toinen sija, jotka riittivät tuomaan Rallisprintin SM-sarjan Nuorten Cupin mestaruuden!

 

XXIX Rantaralli (RSJM) 10.10.2015

Juho ja Pekka lähtivät kauden viimeiseen RSJM-sarjan osakilpailuun Renaultilla. Kisa jäi lyhyeksi, sillä reilun kilometrin päässä ek1 lähdöstä ollut oikea pääsi yllättämään ja Renault meni kivikkoon, jonka seurauksena pyörä taittui alle ja kisa jäi kesken. Rantaralliin piti myös Heikin lähteä Tuomas Mäntykosken BMW:n kartturiksi, mutta autoa ei saatu kuntoon, joten kisa loppui heidän osaltaan ennen kuin se oli alkanutkaan.

 

Pirelli SM-ralli, Tampere 25.9-26.9.2015

Tampereella ajetussa SM-Pirelli rallissa Heikki ja Kari joutuvat keskeyttämään ek:lla 3 lievään ulosajoon. Koska paikalla ei ollut yleisöä niin autoa ei saatu ajoissa tielle ja ekn maksimiaika tuli täyteen. Siihen asti pojat hallitsivat omaa luokkaansa suvereenisti. Heikki sai kuitenkin arvokasta nuottikokemusta. Ensi kaudella Heikki ja Kari ajavat yleisen SM sarjan SM4-luokassa Tunturirallia lukuunottamatta.

 

Neste Puistohulmi ralli, Laihia (F-Cup) 19.9.2015

F-cupin viidennessä osakilpailussa Heikki ja Kari sijoittuivat b-junioreiden yleiskilpailun ja oman luokan toiseksi, joka riitti tuomaan B-junioreiden F-Cup mestaruuden kotiin! Tapahtumarikkaassa kisassa eklla 3 tuli pieni kaato, tästä huolimatta lopuille kolmelle pätkälle tuli pohjat.

 

Deekax SM-rallisprint, Leppävirta 19.9.2015

Leppävirran SM sprintistä tuloksena Juholla luokkavoitto ja nuorten yk 3. sija. Juho on cup-pisteissä toisena vain pisteen kärjestä.

 

JSH-Kuljetus sprint, Hämeenkyrö 6.9.2015

Hämeenkyröstä tuloksena Juholla luokkavoitto ja nuorten yleiskisan voitto. Heikki ja Kari sijoittuivat luokassaan viidenneksi.

 

JM SM Liigafinaali, Hyvinkää 29-30.8.2015

Liigassa Heikki ajoi JV-racingin väreissä Fiat 133:lla. Heikki ajoi joukkueelle sijoitukset 2, 3 ja 4. Autosta 10 tarjousta joista kolme oli omaa suojaa, ja auto kaupan.

 

Tengtools-ralli, Kitee (F-cup) 22.8.2015

F-cupin kesäkauden avaus meni hienosti, sieltä tuloksena Heikillä ja Karilla luokan voitto 2,50 minuutin marginaalilla ja b-junioreiden yleiskilpailun voitto 5,9 sekunnin marginaalilla lievästi vaihteisto-ongelmaisella Hondalla. Luokkajohto alkoi heti ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien, luokkapohjat tuli joka pätkälle. Yleiskilpailussa sijoitus oli ensimmäisen ek:n jälkeen viides, mutta kilpakumppanien ulosajojen ja tekniikkaongelmien, sekä loppua kohden parantuneen ajorytmin johdosta lopuksi yleiskilpailuvoitto irtosi.

 

Raahen SHT SM-Rallisprint, 15.8.2015

Raahessa Juho ajoi Renaultilla luokassa sijalle kolme yk:ssa sijalle 7. Kisa meni siihen nähden hyvin, että auto oli renkaita lukuun ottamatta sorakunnossa. Sarjatilanteessa Juho on tällä hetkellä kolmostilalla.

 

Vuokatti ralli (RSJM) 8.8.2015

Vuokatissa Juho ja Pekka ajoivat Renaultilla ja Heikki oli nuorten luokan kuljettaja Antti-Petteri Makkosella kartanlukijana. Juho ja Pekka sijoittuivat luokkansa viidenneksi ja yleiskilpailun kuudenneksi. Ensimmäisen erikoiskokeen liika varovaisuus kostautui, eikä kakkosen ja kolmosen paremmat pätkäajat riittäneet nostamaan sijoitusta. Heikki ja Ap olivat luokassaan kolmansia ja yleiskilpailussa kahdeksansia. Kyseessä oli Ap:n ensimmäinen ralli.

 

Karvia-päivä JM, Karvia 1.8.2015

Karvialla Juho ajoi Bemarilla nuorissa. Tuloksena sijoituserän 3:s sija eli yhdeksäs sija lopputuloksissa.

 

JM-Kardaanikunkku, Kaanaa 25.7-26.7.2015

Kardaanikunkussa Juho ajoi Bemarillaan nuorissa. Vauhti ei riittänyt finaaleihin, sijoitukseksi jäi 21.

 

Kassun juhannus-JM, Honkajoki 19.6-20.6.2015

Honkajoella Juho ja Heikki ajoivat Eiran Dekanex Opelilla. Kisasta ei menestystä käyntihäiriöisellä autolla tullut.

 

Jukojärven miniralli, Keuruu 13.6.2015

Keuruulla ajetussa harrasterallissa Heikki ja Kari voittivat luokkansa ja olivat yleiskilpailun seitsemänsiä. Myös Kimmo oli Peugeotilla ajamassa Hannun toimiessa kartturina, heillä tuloksena luokan kuudes sija.

 

Nilfisk RSJM ralli, Oripää 6.6. 2015

Varsinais-suomen Oripäässä kisatussa kauden kolmannessa junioreitten SM- osakilpailussa kisa alkoi loistavasti Juhon ja Pekan  sekä Heikin ja Karin osalta sillä molemmat parit ajoivat pohja-ajan luokissaan ja Heikki myös yleiskilpailussa ja näin veljekset johtivat SM-osakilpailua omissa luokissaan ykkös-ek:n jälkeen. Valitettavasti Juhon ja Pekan kisa päättyi moottoririkkoon ek:lla 2. Heikki ja Kari sen sijaan jatkoivat huimaa menoaan. 8:n ek: n rallissa tuli 6 pohja-aikaa.  Yleiskilpailun ja luokan voitto tulikin varsin suvereenisti lähes minuutin marginaalilla seuraaviin. Tulokset löytyvät osoitteesta: mut-palvelu.fi.

 

FIXUS-Kiveriö Liiga, Hollola 31.5.2015

Hollolan JM-joukkuekisassa Heikki ajoi JV-Racingin väreissä Fiat 133:lla. Kisassa Heikki ajoi yhden toisen sijan ja yhden keskeytyksen, kun virkkuukoukku petti. Auto meni kaupan.

 

Lähitapiola SM-sprint, Nurmijärvi 23.5.2015 & ABC-Ralli, Kouvola 23.5.2015

Asfaltilla ajetussa rallisprintin SM -sarjan toisessa osakilpailussa Juho sijoittui luokkansa toiseksi ja yk:n kolmanneksi. Kisa ratkesi jo ekalla kierroksella, sillä toisen kierroksen ajat menivät sateen vuoksi pilalle. Sarjassa tilanne on erittäin tasainen, sillä Juho johtaa nuorten cuppia tasapistein Laihian Jere Pensaan kanssa. Myös Heikki oli kilpailemassa kartturin ominaisuudessa yhdessä Jere Paanasen kanssa Abc -rallissa Kouvolassa. Kisa päättyi ek 1 jälkeen vaihteistovikaan. Kesäkausi jatkuu kahden viikon päästä Rsjm-sarjan kolmannella osakilpailulla Oripäässä, jossa Heikki ja Juho molemmat ajavat.

 

Kerimaa sprint 16.5.2015

Kerimaassa Juho ajoi Renaultilla ensimmäisen kisan. Autosta löytyi hieman kehitettävää alustan ja moottorin tukien osalta, ja sijoitus oli luokan neljäs ja yk:n viides. Heikki ajoi Hondalla vain ensimmäisen kierroksen sillä tankki rupesi vuotamaan. Ekan kierroksen aika riitti silti luokan toiseen ja yk:n kuudenteen sijaan.

 

Kemora Asfalttisprint, Veteli 18.4.2015

Kemoraan Juho ja Heikki lähtivät molemmat Nissanilla. Tuloksena omien luokkiensa neljännet sijat.

 

Infra 10 Ralli, Lahti (F-Cup) 7.3.2015

Talvikauden viimeinen F-cupin osakilpailu päättyi Heikin ja Karin loistavaan loppukiri-voittoon. Kilpailun kolme ensimmäistä ek:ta meni taistellessa olosuhteita vastaan sekä luokkajohdon  varmistamiseksi ja tappiota kärkipaikalle ehti kertyä 16,3 s. Sijoitus siis tauolla oli yleiskisan 3. ja luokkaykkönen 17,7 s. erolla seuraavaan. Tauolla  vaihdettiin uudet renkaat ja kiristeltiin ruuvit, jonka jälkeen alkoi Heikin näytösajo. Ek 4:lle  12,5 s. pohjat kuin myös ek 5:lle  5.6 s. pohjat! Näin ollen voittomarginaaliksi kertyi  ”suuri” 1,8 sekuntia toiseksi tulleeseen AL-Härmän Anssi Valkoseen. F-cupin kokonaistilanne näyttää talviosakilpailujen jälkeen siltä, että Heikki ja Kari johtavat täydellä pistepotilla eli 78 p., toisena oleva Lempäälän Ua:n Jonni Ruottunen 68 p ja AL- Härmän Anssi Valkonen 48 p. Lisää asiasta voit käydä lukemassa www.f-cup.fi

 

Neste Taukokartano ralli, Liminka (RSJM) 28.2.2015

Juho ja Pekka ajoivat Nissanilla Limingassa ja Heikki lähti Tuomas Mäntykoskelle BMW:hen kartturiksi. Juho ja Pekka ajoivat puhtaan kisan muutamaa likitilannetta lukuunottamatta, sijoituksena luokan neljäs ja nuorten yleiskilpailun kuudes. Tuomas ajoi ensimmäistä kisaansa ja ajo parani pätkä pätkältä, kunnes viimeisellä erikoiskokeella yllättävässä oikeassa Bmw kääntyi katolleen ja kisa jäi kesken.

 

SM jäärata, Jalasjärvi 8.2.2015

Juho ajoi Nissanilla V1600-luokassa, mutta vauhti ei riittänyt finaaleihin. Heikki ajoi Hondalla ralliautoluokassa ja sijoittui alkuerässä kolmanneksi, joka oikeutti a-finaali paikkaan. A-finaalista tuloksena nelostila.

 

Hämeen ralli, Urjala (F-Cup) 7.2.2015

Heikki ja Kari ajoivat Hondalla F-cupin toisessa osakilpailussa. Kisassa ensimmäisellä pätkällä Jonni Ruottunen ajoi pohjat Heikin ja Karin ajaessa toiseksi nopeimman ajan. Toisella ja kolmannella ek:lla Heikki ja Kari ajoivat pohjat, ja näinollen he nousivat kärkeen. Neljännellä pätkällä pojat jäivät 8.8 sekunttia Ruottusen pohjista. Viimeisellä ek:lla  Heikki ja Kari jäivät pohjista 1.4 sekuntia, mutta kakkosen ja kolmosen pohjien turvin tuli b-junioreiden yleiskilpailun ja oman luokan voitto.

 

Ala-Talkkari SM-rallisprint, Lapua 1.2.2015

Lapualle Heikki ja Kari lähtivät Civicillä ja Juho Nissanilla. Kisassa Heikillä ja Karilla meni ekalla kierroksella vetari poikki, mutta toisella kierroksella tuli puhdas ajo ja tuloksena luokan 3. sija. Juho ajoi ekalla kierroksella ojaan, mutta auto ei kärsinyt vauriota. Toisen kierroksen aika riitti luokkavoittoon ja yk:n toiseen sijaan, sekä Sm-sprint sarjan nuorten cupin johtotilaan

 

19.Peurunkaralli, Laukaa (RSJM) 31.1.2015

Peurunkaralliin Juho ja Pekka lähtivät Nissanilla. Kisa sujui hyvin ja auto pelasi hyvin. Laukaasta kotiin tuomisina oli luokan neljäs sija ja nuorten yk:n 6. sija. Matias Peipon ja Heikin kisa päättyi ek2:lla ulosajoon jonka seurauksena vetonivel särkyi.

 

Jari-Pekka ralli, Heinola (F-Cup) 17.1.2015

Heikki ja Kari ajoivat yhdessä ensimmäisen rallinsa ja tuloksena oli heti B-junioreiden yleiskilpailun ja luokan voitto varsin selvällä erolla seuraaviin. Kisahan oli F-cupin ensimmäinen osakilpailu, joten pistetili aukesi heti täydellä potilla. Honda pelasi erinomaisesti kaikilla 60 ek kilometrillä. Tulokset kisasta löytyvät tenab.netistä. Seuraava kisa on kahden viikon päästä ajettava Peurunka ralli jolloin Juho ja Pekka avaavat rallikautensa. Myös  Heikki osallistuu ko. kisaan kartturina, nuorten luokan kuljettajalle Matias Peipolle.

 

ST1 Ylistaro sprint 6.1.2015

Ylistarossa Juho ajoi Almeralla ja Heikki Civicillä Karin kanssa. Kilpailussa Heikki ja Kari sijoittuivat luokkansa toiseksi ja junioreiden yleiskilpailun neljänsiksi. Juho otti luokkavoiton ja oli nuorten yleiskilpailussa kolmas. Autot pelasivat moitteettomasti.

 

 

Kisajutut 2014:

AT-Tuote ralli, Kerava 8.11.2014

Heikki ajoi ensimmäisen b-junnukisansa Civicillä, ja kartturiksi hyppäsi tällä kertaa Sebastian Tallqvist. Kisassa ongelmia riitti auton kanssa, ekalla ek:lla katosi noin pätkän puolivälissä lisävalot ja 3.vaihde. Ek2 ajettiin ilman lisävaloja ja ek3 jäi ajamatta valitettavan onnettomuuden vuoksi. Sijoitus oli b-junnujen yk. ja luokan kuudes. 

 

Pesämäki syys JM, Honkajoki 26.10.2014

Honkajoella Juho ajoi Astralla ja Heikki Fiat 850llä. Juho alkuerissä kuudes, keräilyissä kolmas ja sieltä välieriin. Välierissä viides ja ajot oli ajettu. Heikki oli alkuerissä toinen, suora paikka välieriin siellä kilpakumppanin kanssa törmäilyä ja kytkinpoljin rikki ja kisa jäi siihen.

 

Ollin sora JM, Vilppula 11.10.2014

Heikki ajoi Vilppulassa Volvo 142:sella. Alkuerässä tuli vilppi, sieltä keräilyihin, keräilystä kolmas sija ja jatkopaikka semifinaaliin. Semistä kakkossija joka oikeutti A-finaaliin. A-finaalissa sijoitus 2.

 

JM Asfalttimestari, Jurva 4.10.2014 & Expert JM/crossi Kärppämäki, Kauhava 5.10.2014

Jurvassa Juho ja Hannu ajoivat Micralla ja Heikki Saabilla. Tällä kertaa Micran vetoakselit kestivät, Juho jäi keräilyihin mustan lipun takia. Heikki pääsi välieriin, a-finaali paikalta tuli musta lippu ja kisa jäi siihen. Hannu pääsi puoli kierrosta kunnes moottorin tuenta petti ja vetonivel hajosi.

Kauhavalla Juho ajoi Corollalla, Heikki Volvolla ja Eero Fiat 850. Juho jäi keräilyihin, Heikki välieriin. Eero ajoi ensimmäistä kertaa Fiiatilla, alkueristä keräilyihin, sieltä lähtövoitto ja välierään. Välierässä jatkopaikalta tuli kaato ja ajot loppuivat siihen.

 

Motonet-Rantaralli, Mynämäki (RSJM) 27.9.2014

Rantarallissa Heikki ja Anssi sijoittuivat luokan ja yleiskilpailun kolmanneksi. Juho ja Eero ajoivat ensimmäisen rallinsa ja he sijoittuvat luokan 4. ja yk. 7. Päivä oli molemmilla hyvin tapahtumarikas. Juho ja Eero vierailivat pellolla vitos erikoiskokeella ja siinä auto vaurioitui hieman ja sijoitus putosi, mutta maaliin ajettiin.

 

JSH-Kuljetus rallisprint, Hämeenkyrö 21.9.2014

Juho ajoi Hämeenkyrössä Nissanillaan. Ensimmäisellä kierroksella koluttiin ojanpohjia, toisella tietä pitkin maaliin ja sijoituksena nuorissa oman luokan toinen ja yk. 5.

 

Härmä II JM 20.9.2014

Heikki ajoi Härmässä Eiran Dekanex Volvolla. Siellä hän pääsi suoraan alkuerästä välierään, välierästä sijoituskarsintaan ja sieltä A-finaaliin. Sijoituksena nuorten viides.

 

IKH-JM 14.9.2014

Heikki voitti Kauhajoella ajetun jokkiskisan nuorten luokan, autona oli tällä kertaa Fiat 850. Auto toimi koko kisan ongelmitta.

 

Uusikaupunki ralli (RSJM) 6.9.2014

Heikki ja Anssi lähtivät Uusikaupunki rallin haastaville teille maaliinpääsy tavoitteena, ensimmäiselle erikoiskokeelle tuli nuorten toiseksi nopein aika, 0,3 sekunttia pohjista. Auto toimi hyvin, lukuunottamatta erikoiskokeella kaksi oikosulkuun mennyttä trippimittarin johtoa, jonka vuoksi loppupätkä ajettiin auto sisältä savua täynnä, pätkän maalissa johto irti kokonaan ja matka jatkui ongelmitta maaliin. Sijoituksena nuorissa luokan ja yleiskilpailun kolmas.

 

Fenno SM rallisprint, Parkano 16.8.2014

Juho ajoi Nissanilla ensimmäisen asfalttisprinttinsä. Tuloksena nuorten luokan 10 sija 4. ja nuorten yleiskilpailun sija 7.

 

Tietopalvelu ralli, Lahti (RSJM) 9.8.2014

Heikki ja Anssi ajoivat Suzukilla Lahdessa. Kilpailu alkoi huonolla tavalla kun ensimmäisellä erikoiskokeella tuli rengasrikko joka vaurioitti takaripustusta. Rengas sinkoutui Lahden metsään mutta onneksi oli vararengas mukana. Myös yhden moottorinkorvan pultit olivat menneet poikki joka aiheutti lisää huoltotöitä. Auto saatiin kuntoon ja heti ek3sella yllättävä vasen tuli silmille ja Suzuki meni katolleen. Matka jatkui kuitenkin maaliin asti ja sijoitukseksi tuli luokan 4. ja nuorten ykn 7 sija.

 

Karviapäivä JM 2.8.2014

Juho ajoi ensimmäisen takamoottoriauto kisansa ja sijoittui hienosti sijalle 8. peitoten isoveljensä Heikin joka oli 11. Heikki ajoi Volvolla fiiatin hajottua. Eeron ajot päättyivät 100 metriä lähdöstä kun molemmat vetoakselit menivät micrasta poikki.

 

Pellon poikkinaintiajot 11.7-13.7 2014 & Sambacross Kauhajoki 12.7.2014

Poikkinainitiajoissa Heikki ajoi fiiatilla ja pääsi välieriin, mutta siellä kaasu jäi pohjaan, seurauksena ulosajo ja kisa jäi siihen. Juho ajoi Almerallaan Sambacrossissa V1600 luokassa, mutta siellä vauhti ei riittänyt finaaleihin

 

Jukojärven miniralli, Keuruu, 28.6.2014

Kimmo ajoi Heikin kanssa bemarilla, he sijoittuivat ensimmäisellä pätkällä luokkansa seitsemänneksi ja lopulta se oli myös loppusijoitus, kun toinen pätkä jouduttiin keskeyttämään kanssakilpailijan ulosajon vuoksi.

 

Kassun juhannus JM, Honkajoki, 20.6-21.6.2014

Perjantaina Eeron ajot loppuivat heti lähtöviivalle Micran molempien vetoakseleiden mennessä poikki. Lauantaina Juho ei päässyt ajamaan, kun Micraa ei keritty saamaan kuntoon. Heikki ajoi Saabilla hienosti B-finaaliin, mutta siellä tie nousi pystyyn mustan lipun vuoksi, mutta silti sijoitus nuorten luokan 12. Hannu ajoi kolmen vuoden tauon jälkeen kilpaa ja hän jäi keräilyihin.

 

Nuorten ja naisten JM SM, Kokemäki, 14.6-15-6.2014

Nuorten SM:mien ensimmäisestä päivästä oli tuloksena Juhon kaato nuorten evk -luokan välierissä vetoakselin katkettua. Heikki selvisi fiiatillaan sunnuntai-päivälle. Sunnuntaista tuloksena Heikin hieno 19. sija! Heikki ajoi c-finaalissa 7. kun jatko paikalla olleena häntä pökittiin ja auton ohjaus vaurioitui.

 

Ähtärin Ähellys, Karstula 1.6.2014

Heikki ajoi Karstulassa elämänsä ensimmäisen takamoottori kisan Mikko Salon Fiat 850:llä. Kisa ei paremmin olisi voinut mennä, kolme lähtövoittoa ja nuorten luokan voitto.

 

Kerimaa sprint 24.5.2014

Kerimaalla Suzukista meni ekalla kierroksella takatolppa poikki, mutta nuorten johto oli Heikillä silti hallussa. Toisella kierroksella Suzukin jarruletkuun tuli reikä, mutta silti aika parani ja tuloksena nuorten voitto kuudella sekunnilla. Juho ajoi Nissanilla nuorten yleiskilpailun 2. ja luokkansa 1. Kerimaalta siis nuorten luokan kaksoisvoitto.

 

Jaresko Oy rallisprint, Siikajoki 17.5.2014

Heikki ja Juho ajoivat kesäkauden ensimmäisen sprintin, Kimmo ajoi ensimmäisen sprinttinsä 24:n vuoteen. Kisa sujui erittäin hyvin ja kotiinviemisiksi Heikille ja Juholle luokkavoitto ja Heikille myös nuorten yleiskilpailuvoitto. Kimmo ajoi varmasti maaliin ralliautoluokan neljänneksitoista. Seuraavana kisataan Kerimaassa sprintin merkeissä.

 

Asfalttikunkku, Veteli 2-4.5.2014

Kisassa Eero ja Heikki ajoivat punaisella Saabilla, Juho ajoi Antin mustalla Saabilla. Heikki pääsi alkueristä suoraan välieriin. Välierissä kolme pääsi jatkoon ja Heikki oli viides joten kisa loppui siihen. Juho pääsi myös alkueristä suoraan välieriin. Kisa päättyi välierien nelossijaan. Eerolla oli kytkinongelmia joten kisa jäi keräilyeriin.

 

SM-Jäärata, Ähtäri 8.3.2014

Juho ajoi Nissanilla V1600-luokassa ja sijoittui hyvätasoisessa luokassa sijalle 11. Seuraavat kisat ajetaan kesäkeleillä, Suzukille tehdään parhaillaan keväthuoltoa.

 

Pohjola ralli, Oulu (RSJM) 22.2.2014

Tilannerikas päivä oli Oulussa. Ek1 ja 2 ajettiin ennen taukoa ja sijoitus oli tauolle tultaessa kolmas. Tauon jälkeen Eklla 3 alkupäässä lumityöt kutsuivat minuuteiksi. Eklla 4. puolenvälin paikkeilla konepelti nousi pystyyn, lisävalot hajosivat, joten Ek5 ajettiin ilman lisävaloja. Tuloksena nuorten 8. sija

 

MRP-sprint, Vaasa 9.2.2014

Heikki ajoi Suzukilla ja sijoittui nuorten yk. toiseksi häviten voittajalle 0.13 sekuntia. Juho oli Nissanillaan nuorten 6. ja luokkansa 5. Eero ajoi Nissanilla ensimmäisen rallisprinttinsä  ja sijoittui 5. luokassaan.

 

Suonenjoki SM-sprint 2.2.2014

Eilen ajetussa Suonenjoen SM-sprintissä ajoivat Heikki Suzukilla ja Juho elämänsä ensimmäisessä autokilpailussa omalla Nissanillaan. Heikki sijoittui lopputuloksissa yleiskilpailun viidenneksi ja luokan 4.nneksi Juho ajoi myös hienosti jättäen taakseen kilpakumppaneita ja ollen yleiskilpailun 10. ja luokkansa 8.

 

Peurunka ralli, Laukaa (RSJM) 25.1.2014

Heikki ja Anssi lähtivät molemmat uransa ensimmäiseen ralliin. Kisassa auto toimi hyvin ja ajo parani joka EK:lla. Lopputuloksissa he sijoittuivat hienosti nuorten luokan kolmanneksi. Seuraava kisa sunnuntaina Suonenjoella SM-sprintin merkeissä molemilla autoilla.

 

Raakarautaränni sprint, Raahe 20.1.2014

Talvikauden avaus suoritettu Raahessa jäädytetyllä radalla. Ensimmäinen kierros ei sujunut toivotulla tavalla kovan jään ja väärien rengaspaineiden takia, joten toiselle kierrokselle muutimme rengaspaineita ja aika parani minuutin ja yhdentoista sekunnin verran. Sijoitus yk 4.

 

 

Kisajutut 2013:

 

Pesämäki syys-JM, Honkajoki 27.10.2013

Koski-Lammi Motorsportin kauden päätöskisa ajettiin Honkajoella jokkiksen merkeissä. Eero ajoi Daihatsulla ja Heikki ajoi naapurin Corollalla. Eero keskeytti Evk:n keräilyerän kärkipaikalta pyörähdyksen ja keinuvivun paikaltaan lähtemisen vuoksi. Yleisessä keinuvipu lähti heti lähdössä pois paikaltaan ja peli oli siinä. Heikki oli alkuerän kolmas ja pääsi suoraan välieriin. Välierissä hän oli jatkopaikalla, mutta liika yritys kostautui jonka seurauksena jatkopaikkaa ei tullut.

 

Laihian SM-rallisprint 6.10.2013

Sunnuntaina 6.10 ajetussa Laihian SM-sprintissä Heikki sijoittui luokkansa neljänneksi ensimmäisen kierroksen ajalla kun toisen kierroksen aika meni pilalle ojassakäynnin vuoksi. Auton alusta toimi hyvin ja auto jäi ehjäksi joten tästä on hyvä jatkaa ensi kauteen.

 

JM-asfalttimestari, Jurva 5.10.2013

Lauantaina 5.10 ajetussa Jurvan asfalttimestari jokkiskisassa Heikki sijoittui A-finaalin seitsemänneksi, koska keinuvipu hyppäsi pois paikaltaan lähtösuoralla ja keskeytys oli edessä. Eero jäi yleisessä keräilyeriin ja evk:ssa ajot jäivät ensimmäisen lähdön kolariin, jossa Daihatsu kärsi senverran suuret vauriot että keräilyihin ei ollut asiaa.

 

JSH-Kuljetus rallisprint, Hämeenkyrö 22.9.2013

Auto toimi hyvin,  Heikin tuloksena luokan ja yleiskilpailun toinen sija 1,28 sekunnin erolla voittajaan Juuso Nordgreeniin. Seuraava sprintti 6.10 Laihian SM-sprint.

 

Karvia Jm 21.9.2013

Eero ja Heikki ajoi Kimmon Saabilla. Eero pääsi semifinaaleihin ja jäi sijoituksen päähän jatkosta. Heikki oli välierissä finaaliin oikeuttavalla sijalla, mutta sitten vaihteensiirtäjä sanoi työsopimuksensa irti ja Saab jäi radan varteen.

 

Tahko SM-sprint, Nilsiä 7.9.2013

Nilsiän Sm-sprintissä Heikki sijoittui viidenneksi luokassa ensimäisen kierroksen ajalla, koska toisen kierroksen aika meni pilalle kun vetoakseli katkesi n. kilometri ennen maalia. Seuraava sprintti Hämeenkyrön sprint 22.9.2013.

 

IKH-JM, Kauhajoki 10.8.2013

Eero ja Heikki ajoivat Daihatsulla IKH-JM:ssä. Heikki sijoittui Kauhajoella ajetun IKH-JM:n nuorten luokan kolmanneksi, Eeron ajot päättyi välierissä jarrujen petettyä penkan päälle.

 

Karvia päivä jm 3.8.2013

Heikki ajoi Kimmon Saabilla keräilyerien kautta A-finaaliin. A-finaalissa tuli hyvä lähtö ja neljänneltä sijalta nousu 2. sijalle, ohitus mahdollisuuksia ei ollut, koska keltaisia lippuja oli lähes joka mutkassa. on tähän mennessä paras sijoitus jokkiksen puolella. Kimmo ajoi EVK-luokassa hienosti sijalle 5.

 

Kardaanikunkku, Honkajoki 27.7.2013

Heikki ja Eero ajoivat Eeron Alahärmästä saadulla Daihatsulla. Heikki oli aika-ajojen 17. kun 13 kuljettajaa pääsi finaaleihin. Eero oli 144. yleisessä luokassa koska pyörähdys toisessa aika-ajossa pilasi ajan.

 

Fenno SM-rallisprint, Parkano 20.7.2013

Parkanossa oltiin asfalttisprintissä totuttelemassa auton uuden kannen ominaisuuksiin, ensimmäisellä kierroksella auto röpelsi jonkun verran. Toisella kierroksella auto kävi niinkuin pitikin, mutta vauhti ei riittänyt kovatasoisessa kisassa luokan 5. korkeammalle  ja

yleiskilpailun 8. sijalle.

 

XXXI Häjyylyajot, Alahärmä 13.7.2013

Härmän jokkiskisoissa Heikin piti ajaa Kimmon Saabilla, mutta se hajosi Kimmolla, hänen sijoittuessaan EVK:n 13. Heikki sai ajaa Antin Saabilla. Heikki nousi keräilyjen kautta aina A-finaaliin asti, olisi ollut nuorten luokan 4., mutta hänellä oli yksi mustavalkoinen lippu alla ja A-finaalissa tuli toinen joten loppusijoitus 7. Aaro ajoi Mazda 323:lla ja sijoittui nuorten luokassa 9.

 

Pesämäki JM juhannus, Honkajoki 21.6.2013-22.6.2013

Honkajoella Heikki ajoi Kimmon Saab 9000:lla. Heikki pääsi alkueristä suoraan välieriin, sieltä C-finaaliin, voitti sen ja oli B-finaalin 4. Sijoitus 9. Aaron piti ajaa omalla Peugeotillansa, mutta se ei tullut kuntoon joten hän ajoi laina-Mazdalla. Aaro pääsi myös alkueristä suoraan välieriin, sieltä C-finaaliin ja oli sen 4. Sijoitus 13.

 

Kokkola SM-sprint 16.6.2013

Auto saatiin paremmaksi ajaa alustamuutoksilla ja kilpakumppanilta lainatuilla renkailla. Tuloksena luokka 2. yk 4. Kiitokset renkaiden lainasta JNRT:lle!

 

Kokkola sprint 15.6.2013

Ensimmäinen asfalttisprintti tänä vuonna meni auton parantamiseen ja siitä tuloksena luokka 4. Ensimmäisellä kierroksella auto ei toiminut yhtään, mutta toiselle kierrokselle sitä saatiin jonkun verran paranettua.

 

JM SM nuoret ja naiset, Jurva 8.6.2013-9.6.2013

Heikki ajoi autorengas Saabilla nuorten ja naisten SM:issä Jurvassa. Tavoitteena oli päästä sunnuntaille ja niin kävi. Sunnuntaina alkueristä keräilyihin ja sieltä välieriin jonne matka katkesi.

 

Kerimaa sprint, Savonlinna 25.5.2013

Kerimaa sprintistä Savonlinnasta nuorten luokan 10 voitto ja nuorten yleiskilpailun 2. sija. Ensimäisellä kierroksella oli hieman ongelmia, kun takaiskari lähti pois pesästään. Auto saatiin kuntoon toiselle kierrokselle.

 

 

Recc-Finland rallispecial, Vantaa 19.5.2013

Vantaan rallispecialista Heikillä ja Juhalla tuomisina nuorten 2.sija 2,6 sekunnin erolla voittajaan. Viimeisellä erikoiskokeella tuli yleiskilpailun nopein kaksivetoaika. Auto toimi moitteetta koko kilpailun ajan.

 

Neste Kuortane rallispecial 9.3.2013

Kisasta tuli vain remonttia ja kokemusta.
EK1 jäi osaltamme kesken ennen lähtöä aiheutuneen lataushäiriön vuoksi. Vika saatiin korjattua EK2:selle.
EK2 Yliyrittäminen kostautui heti pätkän toisessa kurvissa ja ajettiin syvälle ojaan, ja 1,5minuutin nostojen jälkeen auto saatiin takaisin tielle ja päästiin jatkamaan kisaa.
EK3 Tämä pätkä tuli kohtalaisen hyvin, tietä pitkin ja maaliin.
EK4 Aika parani 7sekunttia ek3:sesta, pätkä tuli puhtaasti ja nuorten 3. tällä pätkällä.

 

Ampiais-rallispecial, Raisio 3.3.2013

Heikki ja Hannu ajoivat Suzukilla vuoden ensimmäisen rallispecialin. Kisan yhteispituus oli 10km. Auto toimi hyvin. He sijoittuivat toiseksi, luokassa oli kuskeja kahdeksan. He jäivät voittajasta Erkka Lindstedtistä 4.1 sekuntia. Tulokset löytyvät MUT-palvelusta.

 

JM-talvimestaruus, Ähtäri 2.3-3.3.2013

Talvimestaruudessa Heikki ajoi Saabilla ja pääsi sijoituserään, siellä auton vaihdelaatikko sanoi työsopimuksen irti, sija 14. kiitokset taas Antille auton lainasta. Eero ajoi Peugeotilla, hän pääsi myös sijoituserään, sijoitukseksi tuli 17. kiitokset toiselle Eerolle auton lainasta.

 

SM- jäärata, Jalasjärvi 23.2.2013

Jääradan  SM-osakilpailu omalla kylällä oli mahtava kokemus, vaikka ralliauto-luokassa vastus olikin kovaa. Luokassa oli mukana 6 muuta enemmän tai vähemmän tehokkaampaa autoa. Sija 5. oli kuitenkin tavoitteiden mukainen, kun yksi kilpailija jäi taakse. Uusi kokemus taas Heikille ja ensi vuoden kisoihin on helpompi valmistautua ainakin jääradan osalta. Tuleva viikonloppu onkin talvikauden kiireisin, sillä lauantaina Eero ja Heikki ajavat JM-talvimestaruudesta Ähtärissä sekä sunnuntaina  Heikki ja Hannu ajavat Raisiossa Ampiais-rallispecialissa .

 

Ka-Ma sprint, Liminka 16.2.2013

Heikki ajoi luokan toiseksi Ka-Ma-sprintissä, ja yleiskilpailun 3.  Rata oli melko tekninen. Auto toimi hyvin kaikinpuolin. Vauhti alkaa olemaan kaatoa edeltävällä tasolla. Seuraavaksi kotikisa SM-jäärata Jalasjärvellä.

 

Toivakka SM sprint 10.2.2013

Kisa meni hyvin, ensimmäinen kisa kaadon jälkeen maaliin. Auto toimi mainiosti, sijoitus on luokan 4. ja yleiskilpailun 8. Heikki jäi kolmossijasta 0.62 sekuntia.

 

Omatalot SM sprint, Sonkajärvi 19.1.2013

Kauden avauskisa ei mennyt putkeen, koska heti ensimmäisen kierroksen 7. lippupisteellä autosta katosi kipinä eikä lähtenyt enää käyntiin. Toiselle kierrokselle autoa ei saatu kuntoon, joka ei olisi haitannut sillä ambulanssitauko verotti niin paljon aikaa että toista kierrosta ei ajettu pimeyden takia.

 

 

Kisajutut 2012:

 

Jäähdyksen syyskisa, Virrat 28.10.2012

Kauden viimeisessä kisassa ajoivat Heikki ja Eero. Eero ajoi viimeisen nuorten luokan kisan jokkiksessa Ilves-Joet Hondalla. Alkuerissä hän oli kolmas, sieltä välieriin. Välierissä Eero ajoi penkkaan liukkaan radan ja kanssakilpailijan avustuksella. Heikki ajoi Autorengas Saabilla. Hän voitti alkueränsä, sieltä välieriin. Välierässä hän oli toinen ja se oikeutti Heikin sijoituserä 2:seen. Siellä hän oli viides ja se ei oikeuttanut häntä enään jatkoon. Hän oli nuortenluokan 9.

 

POP-Jm, Lapua 14.10.2012

Lapualla Heikki ajoi 4K Corollalla, hän jäi keräilyihin. Eero ajoi Civicillä ja jäi myös keräilyihin, mutta voitti Heikin erässä ja sehän oli tavoite.

 

JM-Asfalttimestari, Jurva 6.10.2012

Asfalttimestarissa Heikki ja Hannu ajoivat Civicillä. Evk:ssa Hannu pääsi välieriin, mutta jäi sijan päähän jatkosta. Yleisessä hän jäi myös välieriin. Siihen nähden meni hyvin että Hannulla     oli kahden vuoden ajotauko. Heikki jäi myös välieriin koska sai mustan lipun. Eeron piti ajaa Peugeot 405:sella mutta se hajosi evk:ssa, hän sai kuitenkin ajaa Bmwllä. Eero jäi keräilyihin. Aaro ajoi Bmwllä, alkuerässä mentiin ojan puolelle, mutta keräilystä hän pääsi välieriin. Välierissä tuli sitten musta lippu.

 

Karvia JM 22.9.2012

Karvialla Eero ajoi Civicillä ja Heikin piti ajaa Fiat 133 mutta se hajosi yleisessä joten Heikki ajoi Saab 9000:sella. Alkuerässä Eero ajautui penkan päälle ja sen seurauksena syyläri hajalle, hän olisi ollut välierissä, mutta ei ollut varasyyläriä. Heikki pääsi alkueristä suoraan välieriin ja sieltä A-finaaliin tuloksena nuorten ja naisten luokan 4. sija.

 

Seloy SM Rallisprint, Huittinen 16.9.2012

Ensimmäinen kierros lähti hyvin käyntiin, mitä nyt turhia liippejä lukuunottamatta. Aika riitti johtopaikalle ennen toista kierrosta. Toinen kierros lähti myös hyvin käyntiin kunnes 3. pisteellä tuli ensimmäinen kaato tälle tiimille. Auto pyöri 5 volttia ojanpäällä, mutta kuski ok. Ensimmäisen kierroksen aika riitti luokkavoittoon 0,03sekunnin erolla Alex Forsströmiin, ja yleiskilpailun neljänteen sijaan. Nyt on seuraavana ohjelmavuorossa auton oikominen, tämä kausi oli tässä, ainakin rallisprintin osalta.

 

Lahti Rallisprint 9.9.2012

Heikki ajoi luokan toiseksi lahden sprintissä, ja yleiskilpailun neljännneksi.  Rata oli melko vaativa ja  hieno tie. Auto toimi hyvin kaikinpuolin.

 

Leppävirta Sm-Sprint 1.9.2012

Heikki ajoi luokan 10. kakkoseksi, nuorten yleiskilpailun seitsemänneksi. Auto oli vähän huono ajaa, mutta nyt pyöränkulmat on säädetty ja auto on taas hyvä ajaa.

 

Ähtärin Ähellys 12.8.2012

Eero ajoi kuplalla, johon uusittu moottori Härmän jälkeen. Alkuerässä 2. ja paikka välieriin. Välierissä kolme A-finaaliin ja Eero 4. Lähdöstä A-finaali paikalle, mutta etuveto corollalle piti taipua. Sijoituserästä heti lähdöstä toiseksi ja kaksi jatkoi. Mutta lähtö uusittiin punaisilla lipuilla. Uusinta lähdössä matka jää kolmanteen mutkaan moottorin leikatessa kiinni. Sijoitus 11.

 

Parkanon Asfalttisprint 12.8.2012

Parkanossa Heikki ajoi Suzukilla, sen alustaa veivattiin alemmas. Sijoituksena luokka kakkonen ja  nuorten, naisten, seniorien yleiskilpailun 13.

 

Karvia Päivä JM 4.8.2012

Karvialla Eeron piti ajaa Fiiatilla, mutta se ei tullut kuntoon joten hän ajoi Kimmon BMW:llä, Eero ajoi kaksi kertaa. Heikki ajoi Antin kanssa Civicillä, ajo meni hyvin, Heikki oli 12, olisi ollut paremminkin, mutta sitten tulikin musta lippu syynä kaksi mustavalkoista alla. Aaro ajoi automaatti BMW:llä, hän ajoi kaksi kertaa.

 

Kardaanikunkku, Honkajoki 28.-29.7.2012

Kardaanikunkussa Heikki ajoi Eiran Dekanex Toyotalla, hän jäi n.0,6 sekuntia jatkopaikasta. Ensimmäiseksi  Kardaanikunkuksi ajo meni ihan hyvin.

 

XXX Häjyylyajot, Alahärmä 14.7.2012

Häjyylyissä Eeron piti ajaa kaimapojan pösöllä mutta se hajosi evkssa joten Eero ajoi Puistohulmi Micralla. Alkuerässä 3. ja keräilyistä voitto. Matka päättyi semeihin, kahdelle jatko ja Eero 3. Heikki ajoi Kimmon pemarilla, Heikki jäi sijan päähän jatkopaikasta keräilyissä. Aaron piti ajaa Bmwllä mutta se hajosi yleisessä joten Aaro ajoi Pojat racing Hondalla.

 

JM Juhannus, Kauhava 22-23.6.2012

Heikki, Eero ja Aaro ajoivat Kauhavalla juhannuksena jokkista. Heikille tuli erävoitto mutta semeissä oli paljon fiiatteja niin ei Civic kerinnyt enää kärkikahinoihin. Eero pääsi ajamaan kaksi kertaa, auto ei käynyt hänellä.  Aaro ajoi hienosti sijalle 12.

 

GLI-Rallispecial, Vantaa 27.5.2012

Heikki kävi ajamassa Vantaalla rallispecialin. EK1: Pientä hakemista mutta puhtaasti, aika: 1.28.5, sijalla 6. EK2: Ihan ok yhtä vaihdemissiä lukuunottamatta, aika: 1.25 sijalla 4. EK2:n jälkeen sijalla 6. EK3: Tuli hyvin ilman virheitä ja kellokin tykkäsi, aika: 1,32,7, jonka jälkeen noustiin 4. sijalle. EK4: Oli pientä haparointia, kun oli unohtunut ikkuna raolleen, niin kaikki pöly tuli autoon sisälle niin ei saanut keskityttyä kunnolla, aika: 1,33,4, jonka jälkeen luokassa sijalla 5. EK5: Tiukka taistelu sijasta 4. päättyi meidän tappiokseen sekunnin erolla.

1 26 Alex Forsström
Ville Haarala
HyUA
UAU
11 / 1 VW Polo 1.4 6:53,3
2 25 Joonas Tokee
Jani Salo
OrSUA
KonnMK/UA
11 / 2 VW Golf IV 6:59,3 6,0 6,0
3 18 Emil Lindholm
Timo Hantunen
NHD
JyvUA
11 / 3 VW Polo 1.4 7:01,0 7,7 1,7
4 20 Janne Koskinen
Juha Kapanen
HämUA
IKA-UA
11 / 4 Citroen C2 vts 7:16,0 22,7 15,0
5 23 Heikki Koski-Lammi
Hannu Koski-Lammi
JaMoKe/UA
JaMoKe/UA
11 / 5 Suzuki Swift GTI 7:17,0 23,7 1,0
6 22 Miko Jalava
Kimmo Jalava
HAU
MhMK
11 / 6 Suzuki Swift GTI 7:22,0 28,7 5,0
7 21 Niko Mäkinen
Pasi Mäkinen
LaihUA
LaihUA
11 / 7 Suzuki Swift GTI 7:33,7 40,4 11,7
8 24 Riku Rantasalo
Jouko Koski
RaisUA
RaisUA
11 / 8 Skoda Favorit 7:43,5 50,2 9,8
9 17 Taisko Lario
Pasi Ruotanen
HyUA
TerUA
11 / 9 Suzuki Swift GTI 8:04,5 1:11,2 21,0

 

 

Alucarry-JM, Alahärmä 19.5 2012

Eero, Heikki ja huoltomies Aaro olivat ajamassa Härmässä. Aarolle tämä oli ensimmäinen kisa. Eeron epäonneksi kuplasta hajoaa moottori heti yleisen alkuerissä, mutta onneksi tuttavamme Eero Kortesniemi lainaa hänelle peugeot 205:sta, joten hän pääsee ajamaan. Alkuerissä Eero on 4. ja kolme olisi päässyt jatkoon. Myös Heikki ja Aaro jäävät keräilyeriin. Keräilyeristä Eero nousee toisen sijansa ansiosta välieriin, mutta Heikin ja Aaron ajot päättyvät siihen. Välierissä kolmelle oli jatkopaikat ja Eero on neljäs, joten matka päättyy siihen. Heikki sai debytanttikorttinsa suoritettua, Aarolla uupuu vielä yksi lähtö.

 

SM esikisa, Honkajoki 13.5.2012
Eero ja Heikki kävivät ajamassa jokkista Honkajoella. Heikillä alla Salon Mikon fiat 133 ja Eerolla oma kupla. Valitettavasti yleisessä luokassa semifinaaleissa fiiatista hajoaa kytkin joten Heikki ei pääse ajamaan. Eero pääsee ja on alkuerässä 5. opettelun merkeissä, koska autossa uusi golffilainen moottori. Keräilyssä 3. ja kaksi olisi jatkanut että kisa jäi siihen.

 

Epuan Asfalttisprint, Seinäjoki 6.5.2012
Heikki kävi ajamassa Suzukilla ensimmäisen asfalttisprinttinsä Seinäjoella. Ekalla kierroksella oli opettelua, ja turhaa varovaisuutta, toisella kierroksella aika parani 2 sekunttia.

 

Asfalttikunkku, Veteli 3-6.5 2012
Heikki kävi ajamassa asfalttikunkussa ensimmäisen jokkiskisansa Salon Mikon Volvolla, suuri kiitos auton lainasta Mikolle. Alkuerässä 3. ja välieriin. Välierissä oli tiukkaa kilpailua kanssakilpailijan kanssa, lopulta sijoitus 3. ja semifinaaliin.
Semifinaalin keräilyalueella Volvosta loppui akku, ja kisa jäi siihen.

 

Kokemäen Kuplakuhmut 28.-29.4.2012

Eero kävi ajamassa kuplalla nuorten luokassa. Alkuerässä 3. ja suoraan jatkoon välieriin. Välierissä spinnaus ja lopulta penkkaan ajo ja keskeytys. Ensimmäistä kertaa takamoottorisen ratissa ja salainen tavoite jatkoon pääsykin täyttyi. Kupla luokassa moottori koki täystuhon kun moottori syttyi ilmiliekkeihin keräilyerässä kaverilla. Lopputuloksena lohkoon kaksi suurta reikää sekä yhden männän menetys.

 

Keuruu Sprint 11.3.2012

Ensimmäinen kierros meni opetellessa urissa ajamista. Toinen kierros tuli paljon paremmin sillä aika parani 18 sekunttia. Maalin jälkeen lipesi penkkaan mutta aika hyväksyttiin.

 

Kuortane Rallispecial 10.3.2012

Eero ajoi Hannun kanssa ensimmäisen rallinsa Kuortaneella. Ensimmäinen erikoiskoe meni opetellessa ja tutustuen pätkään. Toiseen pätkään lähettiin parantamaan aikaa ja siellä tilanteita piisasi. Mutta tiellä pysyttiin ja aika parani 8 sekuntia. Kolmospätkä ajettiin toistepäin ja se meni hyvin lukuunottamatta pientä penkkaan sukellusta. Samalla vauhdilla kuitenkin noustiin. Nelospätkä tuli sitten vähän enemmän rallia ajaen ja aika parani 12 sekuntia. Nuorten 5. sija ja rapiat 3 minuuttia jäimme nuorten voittajalla Alex Forsströmille.

 

Lapua rallispecial 11.2.2012

Kisa meni kohtailaisesti, vaikka viimeisellä pätkällä kilpakumppani oli pyörähtänyt eteen, ja jouduimme odottamaan 30-45sekunttia, sitten katosi ajorytmi ja hanki kutsui. Maaliin päästiin, tuloksena 7. sija.